keskiviikko 29. elokuuta 2012

Russell Brand ja Geri Halliwell pussauskopissa!


Kukapa olisi uskonut, ettӓ rasittava koomikko Russell Brand pӓӓtyisi blogiini kaksi kertaa perӓtysten (epӓilemӓttӓ shekki Russellin PR-toimistolta tipahtaa postiluukustani minӓ hetkenӓ tahansa)? Mutta ei auta, sillӓ Lontoon uusin julkkipari Russell & Ginger ansaitsevat oman merkintӓnsӓ.

Pari tapasi toisensa Lontoon olympialaisten pӓӓtӧsseremoniassa ja on huhujen mukaan deittaillut siitӓ lӓhtien. Brandin ”lӓhipiirit” kertovat, ettӓ Russell on ollut ihastunut Geriin jo vuosikausia ja ottaa romanssin vakavissaan. Pariskuntaa yhdistӓӓ megalomaanisten egojensa lisӓksi rakkaus joogaan ja juorut kertovatkin rakastavaisten harjoittelevan asanoita yhdessӓ. Herramunvereni, ollapa kӓrpӓsenӓ katossa...  

Lontoon uusin julkkispari bongattiin Hampstead heathissӓ kuhertelemassa 
viime viikonloppuna. Kuva: Guardian

perjantai 24. elokuuta 2012

Russell Brandin huumesota


Sting, Bono, Angelina, Madonna. Jossain vaiheessa miljoonat ja maailmanmaine ei tunnu enӓӓ olevan tarpeeksi superstaroille. Liekӧ omatunto vai jeesus-kompleksi, joka tӓssӓ vaiheessa ajaa julkimot maailmaa parantamaan? Pop-tӓhtien saarnaaminen on usein rasittavaa ja noloakin, mutta lienee kai kuitenkin parempi, ettӓ edes murto-osa maailman miljonӓӓreistӓ asettuu kӧyhien puolelle ennemmin kuin heitӓ vastaan?

Russell Brand, niin ӓrsyttӓvӓ, lapsellinen ja narsistinen kuin vain Russell Brand voi olla, on vihdoin hetkellisesti voittanut minut puolelleen. Brand, joka itse kӓytti huumeita laidasta laitaan kymmenen vuoden ajan, on tehnyt BBC:lle dokumentin huumeiden kӓytӧstӓ ja ennen kaikkea narkkareiden hoidosta. Brand kertoo dokkarissaan rehellisesti omasta menneisyydestӓӓn ja syyllisyydentunteestaan Amy Winehousen kuoleman jӓlkeen sekӓ haastattelee alan ammattilaisista narkkareista professoreihin. Ja vaikuttaa siltӓ, etten en ole ainoa, jonka ohjelma on vakuuttanut: Brandin kuiville noukkinut hyvӓntekevӓisyysjӓrjestӧ on kuitannut dokumentin esittӓmisen jӓlkeen 106 000 puntaa ylimӓӓrӓisinӓ avustuksina.

Ohjelman voi katsoa Brittilӓn ulkopuolella tӓӓltӓTsekkaa myӧs kuinka Russell Brand haastaa konservatiivitoimittaja Peter Hitchensin BBC:n Newsnightissa

Russell Brand nautiskelee heroiinista



torstai 23. elokuuta 2012

Nakuprinssi Harryn kamala kankkunen, osa 2 - brittireaktiot


Prinssi Harryn alastomat seikkailut Vegasin ihmemaassa nousivat eilen jokaisen juorusaitin ykkӧsuutiseksi. Miten kuvat otettiin vastaan maassa, jonka kruunupӓӓksi Harry nousisi isӓnsӓ Charlesin jӓlkeen, mikӓli jotain sattuisi isobroidi Williamille?

Kuningashuonetta edustava Clarence House otti yhteyttӓ paikalliseen julkisen sanan neuvostoon muistuttaen, ettӓ prinssillӓ on oikeus yksityisyydensuojaan. Jokseenkin yllӓttӓen brittimedia on toistaiseksi kunnioittanut Clarence Housen toiveita, eikӓ yksikӓӓn lehdistӓ ole julkaisuut kuvia sivuillaan.

Perusbrittejӓ playboy-prinssin sekoilut lӓhinnӓ huvittavat. Briteissӓ kruununperillisen odotetaan tuottavan kaksi jӓlkelӓistӓ, “the heir and the spare”, ja Harrylle suodaan ”varaprinssinӓ” enemmӓn vapauksia kuin Williamille.  Yleinen asenne tuntuu olevan, ettӓ Harry on nuori kundi, jolla on oikeus vaihtaa vapaalle.

Kaikki eivӓt kuitenkaan ole yhtӓ ymmӓrtӓvӓisiӓ. Harryn tyӧnantaja on Britannian armeija, joka odottaa tyӧntekijӧiltӓӓn aseman mukaista kӓytӧstӓ myӧs vapaa-ajalla. Duunista saatu nuhtelu tuskin pelottaa Harrya yhtӓ paljon kuin isoӓidiltӓ takuulla tuleva satikuti. Kuningatar, joka aikoinaan painosti poikansa jӓrkiavioliittoon Dianan kanssa, on epӓilemӓttӓ raivoissaan.

Mutta toisen skandaali on toisen lottovoitto: matkanjӓrjestӓjӓt nauravat matkalla pankkiin sillӓ Las Vegasin lomien kysyntӓ on noussut 120% Harryn kuvien julkaisun jӓlkeen. Ja koomikoille prinssi antaa mistӓ ammentaa, reaktiot alla: 

"Prince Harry's father is said to have laughed off the naked photos that have been leaked to the media. However Prince Charles is said to be livid."

“We thank you, god of comedy, for giving us the term "crown jewels" and for Prince Harry stripping in a game which has balls"

Prince Harry and his friends lived the dream in Vegas this week where they sipped cocktails and partied with stunning blondes
Harry frendeineen lomafiiliksissӓ

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Nakuprinssi Harryn kamala kankkunen


Britannian huliviliprinssi on jӓlleen liemessӓ. Kuningattaren pojanpoika Harry kӓvi Vegasissa bilettӓmӓssӓ ja olikosikohan ollut casinoiden villi meno vai ilmainen viina, joka prinssin pӓӓn pisti siinӓ mӓӓrin pyӧrӓlle, ettӓ tӓmӓ unohti elӓvӓnsӓ kamerapuhelimien aikakautta ja pӓӓtti ottaa osaa strippibiljardiin? Tuloksen voi joko arvata tai tarkastaa alta sekӓ TMZn sivuilta

Voi sinnuu dirty Harry!

Age is just a number and jail is just a room


Voi elӓmӓ. Anteeksi, voi naisen elӓmӓ. Sylvester Stallone, tuo feminismin esitaistelija, on paljastanut, ettӓ tekeillӓ on jatko-osa The Expendables- leffalle. Mutta nyt ei ole kysymys The Expendables kolmosesta, johon on palkattu Syltyn (66) itsensӓ lisӓksi mm. harmaat pantterit Clint Eastwood (82) ja Harrison Ford (70). Kysymyksessӓ on naispuolinen versio The Expendables- elokuvasta. Girl powerii, tiedӓttehӓn?

Projektiin ollaan huhujen mukaan houkuteltu Alienin Sigourney Weaveria (62) ja Terminatorin Linda Hamiltonia (55). Mutta vaikuttaa siltӓ, ettӓ keski-iӓn ohittaneet nӓyttelijӓt loppuivat tӓmӓn jӓlkeen Hollywoodista, sillӓ muihin rooleihin harkitaan Uma Thurmania (42), Milla Jovovichia (36), Gina Caranoa (30) ja Michelle Rodriguezia (34). Verrataanpa tӓtӓ kahden alkuperӓisen The Expendables –leffan staroihin: Arnold Schwarzenegger (65), Chuck Norris (72), Dolph Lundgren (54), Bruce Willis (57), Eric Roberts (56) ja Mickey Rourke (59). Vielӓkӧ joku kaipaa todisteita Hollywoodin seksismistӓ? Huoh. 

the-tomb-sylvester-stallone-arnold-schwarzenegger-slice
Sylvester Stallonelle (66) ja Arnold Schwarzeneggerille (65) ikӓ  
on pelkkӓ numero. Mutta heillӓ onkin penikset.

tiistai 21. elokuuta 2012

Presidentti Obama ja George Clooney – BFF!


USA:n pressanvaalit lähestyvät ja Hollywood-tӓhtien on aika taas kaivaa shekkivihkonsa esiin. Demokraatit ovat tyypillisesti olleet suositumpia filmivӓen keskuudessa ja presidentti Obaman varainkeruujuhlien puuhanaisina ja –miehinӓ ovat toistaiseksi toimineet mm. Barbra Streisand, Sarah-Jessica Parker sekӓ tietysti George Clooney. Ja kuulostaa siltӓ, ettӓ Obamat ja Clooney ovat ehtineet myӧs ystӓvystymӓӓn miljoonien dollareiden sinkoillessa vaalikirstuun.

Barack ja George tapasivat alunperin Clooneyn lobatessa USA:n kogressia Darfurin konfliktin lopettamiseksi. Hiljattain antamassaan haastattelussa presidentti kutsui Clooneyta ”hienoksi mieheksi ja hyvӓksi ystӓvӓksi”. Michelle Obama, jolla on tunnetusti myӧs esteettistӓ silmӓӓ, totesi sen, minkӓ miljoonat naiset ympӓri maailman jo tietӓtӓvӓtkin: "He's cute, too".
 
Amerikkailaiset ovat outoa sakkia ja uskovat salaliittoihin enemmӓn kuin Eurooppa Jeesukseen. Maan republikaanit ovat vӓittӓneet jo vuosikymmeniӓ, ettӓ Hollywood-leffat ovat tӓynnӓ liberalistista propagandaa ja monet menevӓt niin pitkӓlle, ettӓ vӓlttӓvӓt tiettyjen starojen elokuvia poliittisin perustein. 

Clooney on luonnollisesti iso no-no republikaaneille. Georgen frendi Matt Damon ei ole suosittu hӓnkӓӓn konservatiivien keskuudessa. Vӓlttelisikӧ moni suomalainen vihreiden ӓӓnestӓjӓ Hannele Laurin elokuvia tӓmӓn julkisesti tuettua Niinistӧӓ viime vaaleissa? Kieltӓytyvӓtkӧ Saulin kannattajat ostamasta Anssi Kelan musiikkia koska hӓn seisoi Haaviston joukoissa? Lue lisӓӓ poliittisen nӓkemyksen vaikutuksista amerikkalaisten leffavalintoihin tӓӓltӓ.  

Be my BFF? 

maanantai 20. elokuuta 2012

Onko elӓmӓӓ neljӓnkympin jӓlkeen?


Siinä vasta kysymys. Kysymys, joka on vaivannut aikalaisteni mieltӓ vuosi vuodelta enemmӓn. Onneksi on olemassa Judd Apatow – mies, joka paljasti maailmalle mistӓ raskaudessa ja rakkaudessa on kysymys (Knocked Up aka Paksuna) ja ettӓ naiset ovat oikeasti hauskoja (Bridesmaids eli Morsiusneidot). Apatowin uusin, This is 40 (aka. Nelikymppinen, nӓin mielikuvituksellisia suomennoksia arvaillen), lӓhtee levitykseen joulun alla Jenkkilӓssӓ ja alkuvuodesta suurimmassa osassa Eurooppaa. Ja leffan promosta pӓӓtellen, Judd ei ole menettӓnyt Midaksen kosketustaan. Toniiiiiiiight, we are young!