perjantai 1. kesäkuuta 2012

Sekaisin Lizistӓ


Vaikka suurin osa jӓrjellisistӓ briteistӓ suhtautuu monarkiaan terveellӓ ironialla, kuningatar Elizabeth kakkosen 60-vuotisen hallintokauden kunniaksi pystyyn pykӓtty jubilee-juhla on rӓjӓyttӓnyt juhlatoimikunnan tajunnan. Hӓmmentӓviӓ kunnianosoituksia elӓkeikӓiselle Lizille putkahtelee esiin eri puolilta saarivaltakuntaa.



Vai mitӓ mieltӓ ollaan Lizin kruunajaiskruunua jӓljittelevӓstӓ kukka-asetelmasta, joka on istutettu Lontoon St James’s Parkiin? Kukkakruunu on neljӓ metriӓ korkea, painaa viisi tonnia ja on rakennettu 13 500 eri kasvista. Hortonomin mӓrkӓ uni. 






Thamesin pohjoispuolta tallustavat turistit saattavat puolestaan hieraista silmiӓӓn kahdesti nӓhdessӓӓn tӓmӓn satametrisen portretin kohoavan vastarannalla. Tuliko kesӓloma sittenkin vahingossa buukattua Ceausescun Romaniaan?




Union Flags on Regent Street, London W1


Koko maa on luonnollisesti kӓӓritty yhteen valtavaan Union Jack- lippuun. Regent Streetille on nimensӓ mukaan soveliaasti ripustettu vaivaiset 140 lippua. Ja satumainen Tower Bridge on hohtaa sini-puna-valkoisessa valossa.





Ei niin, ettӓ tuomitsemaan lӓhtisin. Sininen, valkoinen ja punainen ovat vallan toimivia vӓrejӓ sinisilmӓiselle blondille. Ja kukapa ylimӓӓrӓistӓ vapaapӓivӓӓ vastustaisi. God save the Queen! 

Kolminkertainen eläköön huuto Lizille! Huraa, huraa, huraa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti